Minun pitäisi rakastaa hänen lapsiaan kuin omiani. Hoitaa, lohduttaa, halata, ruokkia, ymmärtää ja antaa anteeksi. Mitä saan vastineeksi?
Saan olla tekemisissä lasten kanssa kun he ovat isällään. Lasten ongelmat, ilot ja surut vanhemmat puivat keskenään, minä kuulen niistä jälkikäteen sattumalta. Lasten kuulumiset joudun kyselemään heidän isältään. Päivät milloin he tulevat minunkin kotiini, sopivat muut keskenään, minä kuulen niistä ja muutoksista vasta kun sattuu tulemaan puheeksi. Asioista he sopivat yleensä silloin kun minä en ole kuulemassa, kun lasten isä soittaa lapsilleen tai lapset hänelle en useinkaan ole paikalla. Harvoja ovat ne kerrat kun saan itse puhua lapsille heidän ollessa äidillään. Huomioon otetaan lasten äidin ja isän menot. Minä saan sovittaa omani heidän mukaan. Mikäli joskus olen esittänyt toiveeni, ei se lasten äidille käy.
Minä olen ulkopuolinen. Minä annan itsestäni paljon, jotta tulen äitipuoleksi. Pikkuhiljaa alkaa tuntua että olenkin äitipuoli. Puolikas, ihmisenäkin. Joudun tukahduttamaan sen puolen itsestäni, joka haluaa olla lasten elämässä mukana myös silloin kun he eivät itse pääse sohvalle minua halaamaan tai kun en ite voi heitä silittää. Eihän äitipuoli voi tuntea ikävää? Onko minulla oikeutta siihenkään?
Eihän minulla ole oikeutta vastata lasta koskeviin kysymyksiin lääkärissä, tai antaa lupaa lähettää lapsen tietoja sairaalapalveluissa. Minulla ei ole oikeutta päästä keskustelemaan lapsen asioista neuvolaan. Ei oikeutta päättää mistään lasta koskevasta asiasta.
Lakikin sen jo määrää, minulla ei ole oikeutta.
Terveisin,
Puolikas jos ihmsenäkin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti